Nauku ja Nöpö on voineet loistavasti. Naukulla on ollut nyt joka päivä sellainen leikki
Nauku ja Nöpö on voineet loistavasti. Naukulla on ollut nyt joka päivä sellainen leikki, että Nauku ajaa ensin Nöpöä takaa ja, kun on saanut Nöpön makuuhuoneen sängyn alle niin sitten Nauku menee makuuhuoneen oven taakse kyttäämään milloin Nöpö tulee sängyn alta pois ja, kun Nöpö tulee niin taas alkaa takaa ajo tällä kertaa olohuoneen sohvan taakse.. sellaista pientä pientä viatonta leikkiä.
Molemmat nukkuu kyllä sitten todella paljon ja sai Nauku aikaan minulle naarmun huulen yläpuolelle, kun nukuin niin sikeästi etten herännyt heti Naukun kynnen kosketukseen niin Nauku laittoi hieman vauhtia, että herään eihän siinä aina auta muu kuin nousta kömpiä ylös ja sanoa naukulle, että huomenta.!
Muutamana yönä olen nähnyt jälleen ketun, ja uutisissa sanottiin, että Helsingissä on rottia enemmän kuin ihmisiä, ja että kettuja on noin sata ja ne saalistaa pieniä jäniksiä. En ole rottia nähnyt yhtään Helsingissä, ne on piilossa, mutta ketut lisääntyy, kunhan saan niin otan kuvan ketusta ja laitan tänne sivulle. Jos olisi ollut kamera mukana tässä muutama yö sitten niin olisin saanut hienon kuvan, kun näin kun kettu meni tien poikki aika läheltä minua, oli hienon näköinen häntä, kun se häntää laahusti asfattia vasten.
Helsingissä ei ole lumen lunta kaikki on sulanut pois. Ostin tänään valkoisen pipon jossa valkoinen tupsu päässä ja, kun sen laitoin päähän niin kylläpä Nauku tuijotti ja pitkään, minun uutta pipoa ja tuli sitten jonkun ajan päästä lähenmäksi katsomaan sellaisella ilmeellä kuin, että: -mikä tuo on... No heh heh... se on minun valkoinen villa piponi, alan pitämään sitä, kun sataa oikein paljon lunta.
Oikein hyvää joulun odotusta ja laitan jälleen jouluisia kuvia Naukusta ja Nöpöstä!
t. Tuula

