Nauku väsähti sunnuntai iltana ja meni...
Nauku väsähti sunnuntai iltana ja meni apaattiseksi, läksin viemään eläinsairaalan ensiapuun.
Meni siellä jonottaessa viisi tuntia. Siinä, kun odottelin Naukun kanssa niin näin kaikenlaista enimmäkseen ikäviä asioita.
Eläintenomistajia tuli eläinlääkärinhuoneesta eläimenkuljetuslaatikko tyhjänä itkien, eräskin nainen tuli itkien lemmikki valkoiseen liinaan peiteltynä.
Lemmikin lopetus on ikävä asia, itsekin istuin siinä kyyneleet silmissä, kun mietin mikä Naukulla on, ja kun päästiin kello 23 sisälle eläinlääkäriin, niin Nauku jäi sitten sinne kahdeksi tunniksi tutkittavaksi. Odottelin odotushuoneessa.
Eläinlääkäri sanoi, että Nauku sai lääkityksen ja lääkityksen aikana oli Nauku alkanut syömään ja muutenkin oli ollut eloisa, ihan toisenlainen kuin tullessa.
Eläinlääkäri sanoi ettei kuulemma ole koskaan hänen aikana eläin alkanut syömään tutkimuksen aikana, mutta Nauku oli popsinut hyvällä ruokahalulla ruokaa, kun eläinlääkäri oli tutkinut.
Naukun kanssa pääsin kotiin kello 1 aikohin yöllä, ja kyllä Nauku naukui kopissaan ja käpälällään raaputti kopinseinään. Kun tulimme kotiin, niin Nauku puski jokipaikan ja naukui ja teki tarkistuksia onko kaikki asiat kotona niin kuin pitääkin olla. Voi että oli Nauku tyytyväinen, kun oma koti oli paikallaan.
Minua alkoi itkettää, kun näin miten tärkeä Naukulle on kaikki paikat kotonamme. Oma koti.!
Nöpö oli kummissaan. Katseli vaan ihmeissään..
Odottelin päivän laboratorion tuloksi, ja seuraavana aamuna soitin eläinlääkärille joka sanoi, että pitäisi tehdä sydäntutkimus, ja mitata verenpaine.
Sain Naukulle ajan samaksi päiväksi ja menimme tutkimukseen päästiin heti Kartiologi otti meidät heti vastaan. 2 tuntia kesti sydäntutkimus. Naukun sydän hyvässä kunnossa, mutta pientä sivuääntä on.
Sitten taas kotiin ja Nauku oli jälleen hyvällä mielellä. Seuraavana päivänä jälleen oli aika eläinsairaalaan nyt oli tarkoitus olla siellä koko päivä, ja jätin Naukun sinne kello 16 menin hakemaan Naukua pois.
Sairaus selvisi.
Naukulla on korkea verenpaine. Sai verenpainelääkkeen. Aamuin illoin lääke. Aluksi kuukauden ajan, sen jälkeen tutkitaan onko vaikuttanut.
Tuttava kävi eilen ja sanoi, että kyllä sinä joudut joskus jokatapauksessa luopumaan Naukusta, kun eläin tulee vanhaksi niin kivut lisääntyy, parempi viedä eläin lopetettavaksi kuin antaa eläimen kärsiä.
Niinhän se on.
No Nauku ei kärsi ja ei ole kipuja tällä hetkellä. Korkea verenpaine jota yritetään nyt laskea lääkkeen avulla. Kyllä minä sen tiedän, että jonain päivänä luopuminen on edessä. Toivottavasti elinvuosia on Naukulla edessä vielä monta. Nauku on nyt 16 vuotias.
Nöpö voi hyvin ja Naukukin nyt, kun on verenpainelääkitys.

Nauku 23.04.2010

Nauku sairaakareissun jälkeen, tyytyväinen.

Tuttu turvallinen paikka. Eläinlääkärissä käynnin jälkeen; -voi että Nauku oli tyytyväinen, kun hyppäsi Nöpön kanssa tietokonepöydälle tuohon eteeni.